mietteitä

Päätin aloittaa oman blogin kirjoittamisen , koska ajattelin sen olevan vähän niin kuin terapiaa itselleni, mutta ehkä samalla myös jollekkin kuka kamppaileen samojen asioiden kanssa. 

Minut on kasvatettu osittain kristillisesti, mutta kukaan lähipiirissä tai perheessäni ei elä kristillisiä elämän tapoja noudattaen. Oikeastaan lähipiirissäni ja perheessäni on ihmisiä, jotka ajoittain pilkkaavat jumalaa ja uskoani. Se sattuu ja loukkaa minua kovasti. En kuitenkaan usko , että läheiseni loukkaavat minua tahallisesti.

On todella vaikeaa ajoittain elää jumalan sanan mukaisesti, kun lähipiirini noudattaa ja elää täysin eri periaatteinen mukaan. Välillä ajaudunkin pois jumalan osoittamalta polulta. Se saa minut ahdistumaan. Ahdistus on niin suurta, että jotakin muutoksia elämässäni on tapahduttava.

Mutta enhän voi kuitenkaan hylätä ihmisiä, jotka eivät usko kanssani samaan asiaan? Vanhempiani, sisaruksia, miestäni melkeimpä kaikkia lähipiirini kuuluvia. Minulla ei ole juurikaan uskovaisia ystäviä , joiden kanssa jakaisin ajatuksiani. Avioerokaan ei kuulosta hyvältä , sillä kaikesta huolimatta rakastan miestäni todella paljon. Rakkaus on niin suurta , että toivon ihmeen tapahtuvan ja mieheni tulisi uskoon. Mutta onko tämä liian suuri ihme , jopa jumalalle toteutettavaksi? Pelkään jääväni yksin. Yksinäisyys on pahin pelkoni. 

Nämä asiat ahdistaa ja syö sisintäni. Mitä minun pitäisi tehdä? ajaudun jatkuvasti pois jumalan läheltä , välillä jopa tuntuu , etten osaa edes rukoilla enään. Tiedän, että asioiden on muututtava, jotta minä ja lapseni voivat elää kokonaista elämää. Mutta yksin en siihen pysty.